Maailman merkityksellisintä taidetta
Hesarin kulttuurisivuilla (sunnuntai 10.12.) oli Jakke Holvaksen kirjoittama essee(ksikö tuota nyt kutsuisi) Adornon kirjasta Esteettinen teoria. Kiintoisa ja monessa mielessä ansiokas kirjoitus! Saapa nähdä, päätyykö itse kirja koskaan lukuun.
Itseäni jäi vaivaamaan yksi kohta:
”Aiheen käsite menetti merkitystään viimeistään Kandinskyn, Proustin ja Joycen myötä, ja sanoman käsite on kirkollinen jäänne, kuvitelma taideteoksen henkisestä sisällöstä.”
Pitäisi tietysti määritellä sana sanoma, mutta jotenkin tuosta haiskahtaa läpi uskonnon epä-älykäs halveksuminen. En ole uskovainen. Kyse ei siis ole siitä, että minua häiritsisi se, että joku väheksyy uskontoa henkilökohtaisena kantanaan. Kyse on siitä, että mielestäni se, joka sanoo noin, ei tiedosta lopullisella tasolla taiteen ja uskonnon yhteyttä. Tai taiteen ja pyhän aistimisen yhteyttä, koska pyhän ihminen aisti jo ennen kuin uskontoja luultavasti varsinaisesti oli.
Ajatellaan ihmistä, joka maalasi hirven kuvan kallion kylkeen 10 000 vuotta sitten. Miksi hän teki sen? Toiset ajattelevat, että tapahtumaan ei ole liittynyt mitään henkistä, toiset ajattelevat, että totta kai siihen on liittynyt henkisyyttä, jotain uskonnollissävyistä. Miksi juuri hirvi? Miksi se toistuu kaikkialla, missä hirviä on metsästetty? Toisten mielestä nyt vaan maalattiin hirviä koska hirvet pyörivät mielessä koko ajan muutenkin. En usko. Joka noin ajattelee, on pelkuri. Pelkuruus syntyy siitä, että näihin asioihinhan ei koskaan tulla saamaan lopullista vastausta. Kukaan ei tule koskaan meille kertomaan, liittyikö kalliomaalauksiin henkisyyttä vai ei. Siksi jotkut tekevät sen valinnan, että he eivät lähde ollenkaan edes pohtimaan kuvien mahdollista henkisyyttä. Jotkut eivät vain siedä epävarmuutta, sitä, että on asioita, joita ei faktoin pysty selittämään. Ja tämä on pelkuruutta.
Itse uskon vankasti, että kalliomaalaamiseen on liittynyt jotain pyhää. Hirven kuvalla on haluttu pitää jonkinlainen pyynnin jumala tyytyväisenä. Lausumalla tämän ääneen teen tietysti itsestäni haavoittuvaisen, alttiin pilkalle, koska, kuten sanottua, faktoja aiheesta ei ole eikä tule koskaan olemaan. Kaikki on pelkkää loputonta spekulaatiota.
Mutta jos nyt ajatellaan, että hirvenkuvia on maalattu, jotta pyynnin jumala pysyisi tyytyväisenä (en luonnollisesti ole ainoa joka ajattelee näin, monet tutkijatkin ovat sillä kannalla, jos kohta on monia jotka eivät ole), mitä se pakottaa ajattelemaan tuosta Holvaksen lausahduksesta? "Sanoma on kirkollinen jäänne, kuvitelma taideteoksen henkisestä sisällöstä."
Jos koskaan missään taiteella on ollut oikeasti merkitystä, niin tuolloin. Ja monet ovat sitä mieltä, että se merkitys on ollut vahvasti kytköksissä henkisyyteen. Merkitys on ollut suorastaan elintärkeä: jos pyynnin jumalat eivät pysy tyytyväisenä, ei ole metsästysonnea ja perhe kuolee nälkään. Tapahtumaketju ei toki välttämättä ole ollut maalaajan mielessä näin selkeänä. Prosessi on varmasti ollut hyvin intuitiivinen. On huomattu, että seinään voi maalata kun on oikeanlaista ainetta. On alettu maalata tiettyihin paikkoihin. Aiheita on putkahdellut mieleen. Yhä useammin kuvat ovat esittäneet hirveä. Sitä paitsi kuvat ovat vähitellen ajan saatossa muuttuneet naturalistisesta suunnasta symbolisempaan. Tällekin kai on jokin selitys?
Kaiken pohjalla on lisäksi ollut syvä yhteys luontoon, johon on varmasti liittynyt paljon henkisyyttä. Monien kansojen keskuudessa on ollut iät ja ajat uskomuksia siitä, että kivissä ja kallioissa asuu henkiä. Uskoisimme kenties vieläkin näin, jollei meihin olisi väkivalloin istutettu uutta uskoa, tarinaa eräästä nasaretilaisesta...
Uskon, että sanoma on ollut olemassa taiteessa jo ennen kirkkoja. Kalliomaalaukset olivat taidetta ennen kuin sana taide oli olemassa. Ne olivat henkisiä kuvia ennen kuin sanaa henkinen oli olemassa. Ne olivat sitä paitsi tekijöilleen äärimmäisen merkityksellisiä kuvia, puhtainta taidetta, mitä koskaan on ollut olemassa.
Niin siksi. Siksi on minusta vähän hönttiä sanoa, että sanoma on kirkollinen jäänne, kuvitelma taideteoksen henkisestä sisällöstä.
Se pakottaa ajattelemaan, että Holvas on lopulta todellakin heitä, jotka pelkäävät henkisyyden puntarointia ja tyytyvät mainitunkaltaisiin ylimielisiin höläytyksiin. Tyytyvät ylenkatsomaan ihmisen erästä merkittävintä ja kiehtovinta ominaisuutta, kykyä ja ennen kaikkea taipumusta uskonnollisuuteen. Nuo ihmiset tuolloin, ennen kirkkoja, he olivat anatomialtaan ja fysiologialtaan samanlaisia kuin mekin. He olivat yhtä "skarppeja", jos nyt näin haluaa sanoa. Jos me tunnemme tässä ajassa jonkin syvän tarpeen, se sama syvä tarve on ollut olemassa jo 10 000 vuotta sitten.
En tunne herra Holvasta. Toivon, että olen väärässä. Ehkä ymmärrän lopulta tuon kohdan hänen tekstissään väärin. Sitä paitsi muilta osin mainittu kirjoitus on, kuten sanottua, erinomainen. Viihdyin sen seurassa luultavasti paremmin kuin viihtyisin Adornon kirjan seurassa.
Semmoista. Olen nähnyt joidenkin listaavan blogiinsa, mitä he kulloinkin ovat lukemassa tai kuuntelemassa. Tässä oma listani juuri nyt.
Kuuntelussa: My Chemical Romance, The Killers
Luennassa: Oraakkeliyö (Paul Auster), Marrakešin ääniä (Elias Canetti)







